Valkoinen tähti

Kolmas Tila vie keväällä näyttämötaiteen Etelämantereelle

Kolmas Tila tuo uuden näyttämöteoksensa Valkoinen tähti ensi-iltaan 13.2.2025. Valkoinen tähti käsittelee Etelämannerta, siellä tehtävää tieteellistä työtä, tuon työn etiikkaa ja aktivismia sekä mantereen paikkaa ja merkitystä planeettamme elämälle ja sen historialle, myös sen tulevaisuudelle. Dokumentaarista tietoa, tutkimustietoa ja fiktiota yhdistävän teoksen lähtökohtana ja olosuhteena on planeetan ilmastohätätila.

Valkoinen tähti seuraa Etelämantereen tutkimusretkikuntaa määrittelemättömässä lähitulevaisuudessa, ulkomaailmasta eristetyllä tutkimusasemalla, yhden talven aikana – seudulla, jossa ulkoilman keskilämpötila on noin -57 C ja täydellinen pimeys kestää kolme kuukautta. Retkikuntaan kuuluvat eksoplaneettoja tutkiva astronomi, jäätä ja jäätiköitä tutkiva glasiologi sekä unen tutkimukseen erikoistunut lääkäri. Asemalla heitä odottaa retkikunnanneljäs jäsen, kasvitieteilijä – tai näin he uskovat. Sisältääkö tutkimusaseman suljettu varasto tutkijoille suunnattuja arkistoituja viestejä? Mitä joku on halunnut heille kertoa? 

NÄYTÖKSET VANHA VIINATEHDAS, MANILLA:

Ensi-ilta: 13.2.2025
Näytökset: 13.2-23.2.2025
Esityskieli: suomi
Kesto: 2,5h + väliaika
Liput: 35/30/15€
Osoite:
Itäinen rantakatu 64b
20810 TURKU

Työryhmä

KÄSIKIRJOITUS: Seppo Parkkinen
OHJAUS: Tuomas Rinta-Panttila
VALO- JA TILASUUNNITTELU: Eero Erkamo
PUKUSUUNNITTELU: Maria Siren
ÄÄNISUUNNITTELU: Ville Aalto 
ROOLEISSA:
Katja Küttner 
Eetu Känkänen 
Kristina Vahvaselkä 
TUOTANTO: Kolmas tila ry. / kolmastila.net