Ohjelmisto

Keisarin majakka – Kejsarens fyr

Aavan meren äärellä olevalla Isokarin saarella sijaitsee vuonna 1833 valmistunut Pohjanlahden korkein ja Suomen kolmanneksi vanhin valomajakka. Pauliina Isomäen säveltämä ja Leena Parkkisen kirjoittama uusi suomalainen kaksikielinen ooppera Keisarin majakka – Kejsarens fyr pohjautuu tositapahtumiin ja saaristolaisten keskuudessa kulkeneeseen romanttiseen tarinaan Isokarin majakan rakentamisen ajalta.

Valkoinen tähti

Kolmas Tila tuo uuden näyttämöteoksensa Valkoinen tähti ensi-iltaan 13.2.2025. Valkoinen tähti käsittelee Etelämannerta, siellä tehtävää tieteellistä työtä, tuon työn etiikkaa ja aktivismia sekä mantereen paikkaa ja merkitystä planeettamme elämälle ja sen historialle, myös sen tulevaisuudelle.

Finfringe 2025

Kevään yllättävin esitysfestivaali Finfringe tulee jälleen toukokuussa 14.-17.5.2025. Neljän päivän aikana voi nähdä omaperäisiä ja innovatiivisia enintään tunnin pituisia esityksiä: teatteria, stand upia, sirkusta, tanssia, performanssia sekä erilaisia esityshybridejä. Finfringe on kansainvälinen, moniääninen ja rohkea esitysten festivaali, joka on avoin villeille ja luoville ideoille. Festivaali on suunnattu kaiken ikäisille katsojille, esiintyjille, vapaaehtoisille ja yhteisöille.

Elokuvapäivä 6.3.2025

Elokuvapäivä on turkulainen kaupunkifestivaali, joka kerää vuosittain tuhansia katsojia valkokankaiden ääreen Turun seudulla. Elokuvia katsellaan aamusta iltaan uniikeissa paikoissa. Saisiko olla elokuvanäytös vaikkapa kirkossa, kirjastossa, kahvilassa tai puutarhassa?

Kasvien luettelo – Själö

Tulossa keväällä 2025